Kari Karjalainen Music

Trumpetti

Trumpetti on kirkas- ja voimakasääninen vaskipuhallin. Yleisin trumpetti B-trumpetti, soi kokosävelaskelta alempaa kuin on kirjoitettu. Muita trumpetteja ovat C- , D-, Es-, E-trumpetit seka F-, G-, A- ja B-pikkolotrumpetit. D-trumpetin soitettu c1-ääni on soiva d1 ja Es-trumpetin soitettu c1- ääni on soiva es1 jne. Trumpetti on transponoiva soitin.

Trumpettiyhtyeet toimivat 1400-1500 -luvuilla pääasiallisesti sotaväen palveluksessa, mutta eräät kaupungit ja erityisesti keisarillinen hovi palkkasivat yhtyeitä palvelukseensa. Trumpettiyhtyeen kehitykselle oli ominaista, että sen jäsenet vähitellen erikoistuivat erilaisiin tehtäviin. Korkeiden stemmojen soittamiseen erikoistuneita soittajia kutsuttiin clarinosoittajiksi ja matalimpien stemmojen soittajia principalsoittajiksi. Lisäksi principaläänet jakaantuivat usein eri stemmoiksi. Barokin alkaessa trumpettiyhtye oli saavuttanut valmiudet monimutkaisen kudoksen soittamiseen.

Trumpetin kirjoitettu ääniala on fis.d3. Korkeinta soitettavissa olevaa säveltä on todella vaikeaa tarkoin määritella, mutta matalin ääni on Bb-trumpetin osalta kirjoitettu pienen oktaavin fis, soiva korkeus on pienen oktaavin e. Trumpetin muunnoksia ovat mm. barokkimusiikissa käytetty korkeaääninen pikkolotrumpetti sekä Verdin Aida-oopperaa varten suunniteltu pitkä, yksiventtiilinen aidatrumpetti. Bassotrumpetti muistuttaa rakenteeltaan lähinnä venttiilipasuunaa. Hyvin samantapaisesta ulkomuodosta ja soittotavasta huolimatta trumpetti ei ole sukua kornetille tai flyygelitorvelle, ne kuuluvat corno-ryhmään. Trumpetti ja pasuuna kuuluvat tromba-ryhmään.

Trumpetissa on kolme venttiiliä, joiden eri yhdistelmillä voidaan muuttaa putken pituutta ja näin madaltaa luonnonääntä enintään kuusi puolisävelaskelta eli ylinouseva kvartti (y4), tasan puoli oktaavia. Lopputulos on koko äänialaltaan täysin kromaattinen instrumentti. Pikkolotrumpetissa ja flyygelitorvessa voi olla neljäskin venttiili, joka madaltaa ääntä kvartilla. Verdin samannimisessä oopperassa käytetyssä Aida-trumpetissa on sitävastoin vain yksi venttiili, siksi sen sävelvalikoima onkin rajoitetumpi.

Trumpetin rakenne on yksinkertainen. Osat ovat suukappale, putki, venttiilikoneisto, liukusäätimet eli ”triggerit” joilla voidaan äänen korkeutta säätää liuttamalla 1. ja 3. venttiilin putkien pituutta, sekä ”kello”, oikeammin kaikusuppilo eli puhallinsoittimen putken pään laajentuma. Trumpetin suukappale on kuppimainen. Kun katsotaan tarkemmin trumpetin rakennetta, huomataan että asiat eivät ole aivan yksinkertaisia. Putkien pituuksien suhteet toisiinsa ovat täynnä kompromisseja ja täysin puhdasta kromaattista instrumenttia on mahdoton rakentaa. Sanotaankin, että trumpetti on rakenteeltaan sinfoniaorkesterin epäpuhtain soitin. B-vireisen trumpetin perusputken pituus on 147,5 cm. Ensimmäinen venttiili lisää putken pituutta 18,1 cm, toinen venttiili 8,8 cm ja kolmas venttiili lisää putken pituutta 27,9 cm. Kaikki venttiilit alhaalla putken pituus lisaantyy 54,8 cm, jolloin kokonaispituus on 202,3 cm. B-trumpetin kirjoitetun matalimman äänen (pieni fis) ja seuraavan luonnonsävelen (cis1) välinen intervalli vaatisi putken pituudeksi 61,2 cm. Tämä erotus, 6,4 cm (61,2 cm - 54,8 cm), korjataan liukusäätimellä eli ”triggerillä”, joita on kaksi. Idean tähän liukusäätimeen keksi Pariisin konservatorion käyrätorvensoiton professori Joseph Meifred 1830.

Trumpetin pinnoitusmateriaaleja on useita. Edullisimmissa oppilasmalleissa käytetaan yleisesti messinkiseoksen päällä kirkasta lakkaa, ammattilaismalleissa on yleensa hopeointi tai kultaus. Kultamessinkiä voi käyttää myös itse soittimen rakennusmateriaalina. Pinta saatetaan myös harjata tai käsitellä muutoin siten, että lopputulos on kiiltämätön eli mattapintainen. Trumpetin kelloon soittaja voi tarvittaessa kiinnittää erilaisia sordinoja, jotka muuttavat soittimen ääntä: ne voivat muun muassa vaimentaa tai terävöittää ääntä tai tehdä sen nasaaliseksi. Piikkisordino (straight mute) on metallinen, alumiini- tai kuparipohjainen, ja saa trumpetin äänestä terävän ja läpitunkevan. Se on yleisin käytetty sordino sinfonia- ja puhallinorkesterissa. Harmon-sordino (Harmon mute, wah-wah mute) kaventaa ääntä piikkiäkin enemmän. Tässä sordinossa on myös irrotettava osa, jota yleensä ei käytetä. Kiinnitettynä sillä voidaan kuitenkin tuottaa humoristisia, sammakkomaisia ”wah-wah”-efektejä. Miles Davis teki Harmon-sordinosta käytetyimmän jazzmusiikin parissa. Kuppisordino (cup mute) on yleensä pahvia, mutta myös metallisia ja muovisiakin on tarjolla. Se leikkaa trumpetin äänestä korkeita taajuuksia ja saa sen kuulostamaan pehmeän ”nuhaiselta”. Kuppisordino on erityisen hyödyllinen silloin, kun halutaan vähentää trumpetin desibelimäärää tekemättä siitä kuitenkaan pistävää ja läpitunkevaa. Jazzmuusikot käyttävät usein myös kelloon tai muualle trumpetin runkoon kiinnitettävää mikrofonia, joka efektilaitteen läpi käytettynä mahdollistaa sähköisten efektien käytön trumpetin soinnin muokkaamisessa. Sordinoiden yhdistäminen mikrofonijärjestelmään moninkertaistaa trumpetin äänenvärimahdollisuuksia valtavasti.

Historia

Trumpetilla on pitkä ja rikas historia. Trumpettia käytettiin merkinantovälineenä jo muinaisessa Egyptissa, Kreikassa ja Lähi-idässä. 1400-luvulla trumpetti sai nykyisen muotonsa, jolla voitiin soittaa ns. luonnonsäveliä. Putken pituudesta riippuen voitiin soittaa eri sävellajeissa. Suuren oktaavin C:n saamiseksi tarvittiin 262,9 cm:n pituinen putki. Seuraava luonnonsävel on oktaavin päässä oleva pienen oktaavin c, sitä seuraava on pienen oktaavin g. Neljäs luonnonsävel on c1, viides on e1, kuudes on g1, seitsemäs on b1, -31 senttiä matala luonnonpuhdas septimi (sentti on puolisävelaskeleen sadasosa, cent lyh. c). Kahdeksas luonnonsävel on c2, yhdeksäs luonnonsävel on d2 ja kymmenes luonnonsävel on e2. 11. luonnonsävel sijoittuu f2-fis2 äänten puoleen väliin, +51 senttiä korkea f2, tai -49 senttiä matala fis2, joten ääni on hyvin epäpuhdas. 12. luonnonsävel on g2, 13. luonnonsävel on erittäin matala a2, -51 senttiä matala a2. Tämä on yli puolet puolisävelaskeleesta, joten se ei ollut käyttökelpoinen ääni. 14. luonnonsävel on b2, -31 senttiä matala luonnonseptimi, 15. luonnonsävel on luonnonpuhdas johtosävel h2 (luonnonpuhdas johtosävel on -12 senttiä matalampi kuin tasavireinen johtosävel) ja 16. luonnonsävel on puhdas perusääni, c3. Tästä eteenpäin ovat luonnonsävelet noin puolisävelaskeleen päässä toisistaan, lähentyen toisiaan mitä korkeammalle mennään. Puhtaita luonnonsävelia ovat ainoastaan 17. (c#3), 18. (d3), 19. (d#3), ja 20. (e3), sekä 24. (g3), 27. (a3) ja 29. (b3), -31 senttiä matala luonnonseptimi ja 30. luonnonsävel on (h3), 32. luonnonsävel on jälleen perusääni (c4). Käytännössä ei soitettu näin korkealta, mutta kaikkien vaskisoittimien soittimen putki tuottaa tällä tavalla jakaantumalla luonnonsävelia. 1700-luvulla kehitettiin läppäkoneisto, jolla epäpuhtaiden luonnonsävelien korkeutta voitiin vihdoinkin säädellä.

Yläsävelien laajuudet voidaan laskea seuraavasti: log (x:y) x 3986. Kvintin suhdeluku on 3:2, laajuus sentteinä saadaan laskutoimituksella log (3:2) x 3986 . 702 senttiä, seitsemän puolisävelaskelta. 3986 on vakioluku jolla kerrotaan jokaisen intervallin logaritmilukema. Vakioluku saadaan kaavasta 1200/10log2 = 3986,313715, likiarvo 3986 on riittävän tarkka. Tasavireisenä kvintin laajuus on 700 senttiä.

Venttiilien keksiminen oli vaskipuhaltimien kehityksen kannalta mullistava. Vuonna 1818 patentoitiin Berliinissä ensimmainen venttiili, jonka oli keksinyt F. Blühmel ja/tai H. Stölzel, molemmat vaativat tätä keksintoa nimiinsä. Ensimmäinen venttiili oli pumppuventtiili, mäntä ja venttiilipesä olivat neliskulmaisia. Modernin pumppuventtiilin rakensi vuonna 1839 F. Périnet, ja parannuksia siihen on tehnyt mm. G. Besson 1855. Ensimmäiset varmat todisteet sylinteriventtiilin rakenteesta ovat J. Riedlin 1832 Wienissä paentoimassa Radmaschinessa.

Barokki oli trumpetin kulta-aikaa. Nykyään trumpetti on erittäin suosittu soitin, joka soveltuu kaikkiin musiikkityyleihin. Trumpetti kuuluu myös vakituisesti sinfoniaorkesteriin ja erilaisiin puhallinorkestereihin sekä erilaisten kamarimusiikkiyhtyeiden kokoonpanoon.

Kornetti

(it. cornetta, pieni torvi), venttiileillä varustettu vaskipuhallin, jossa on yleensä kolme pumppuventtiiliä. Kornetteja on B- ja Es-vireisiä. Kornetti on muodoltaan kuin lyhyt trumpetti ja kaikusuppilo, ”kello” on kupera kuten trumpetissa. Aito kornetin suukappale on lähempänä käyrätorven suukappeletta kuin trumpetin suukappaletta. Se on syvempi ja poraus suukappaleessa on suurempi. Kornetin putki laajenee lähes koko matkalla, kuten käyrätorvessa, tuubassa ja baritonitorvessa. Tämä tekee kornetista corno-ryhmään kuuluvan soittimen.

Kornetti kehittyi 1800-luvun alussa ranskalaisesta postitorvesta. Siinä oli aluksi vetoputkia ja sankoja eri virityksiä varten, sittemmin venttiilejä. Helpposoittoisuutensa ja koko rekisterissään varman äänen syttymisen ansiosta kornetti omaksuttiin sotilas- sekä muihin puhallinorkestereihin varsin nopeasti. Ranskassa sitä alettiin käyttää jopa sinfonia- ja oopperamusiikissa, Rossinin Wilhelm Tellissa 1829. Sen sijaan muissa maissa sen ääni ei kelvannut taidemusiikkiin. Suomalaisessa seitsikkoyhtyeessä on yksi Es-kornetti, kaksi B-kornettia, muut soittimet seitsikossa ovat alttotorvi, tenoritorvi, baritonitorvi sekä tuuba. Kaikki sen soittimet kuuluvat corno-ryhmään.

Kari Karjalainen